Lammaslauma laitumella.
Eläinten hyvinvointi, Kuluttajalle

Suosi suomalaista pääsiäispöydässä

Pääsiäinen ja lammas! Suurin osa Suomeen tuotavasta lampaan- ja karitsan-, eli alle vuoden ikäisen lampaan, lihasta tulee Uudesta-Seelannista. Siinä missä lampaat saavat laiduntaa vuoden ympäri vehreissä maisemissa, liittyy Uuden-Seelannin lammastalouteen kuitenkin paljon ongelmallisia asioita, jotka eivät suomalaiseen karitsanlihan tuotantoon kuulu.


1.Uudessa-Seelannissa iso ongelma ovat loiset ja hyönteiset, joiden määrää eivät hillitse paukkupakkaset. Kärpäset munivat mielellään etenkin lampaiden takalistoon, mihin karva tuppaa huopaantua ja uloste tarttuu karvapaakkuihin kiinni.

Tämän vuoksi karitsojen hännät typistetään 4-7 sentin mittaisiksi joko kuumaraudalla leikaten, tai kuminauhalla kiristäen. Hännän ympärille kiristetty kuminauha saattaa hännän ajan kanssa kuolioon ja häntä putoaa pois. Toimenpiteeseen ei käytetä kivunlievitystä. Suomessa kasvatettavat lampaat ovat pääsääntöisesti perimältään töpöhäntäisiä, kun taas Uudessa-Seelannissa lampaat ovat pitkähäntäisiä.

Äärikeinona eräillä erittäin vahvakarvaisilla lammasroduilla, kuten merinolla, takapuolen ihoa poistetaan samasta syystä. Toimenpide tunnetaan nimellä mulesing. Muilla roduilla tämä useimmiten pelätty termi viittaa peräpään alueen karvojen lisäajeluun normaalin kerintärutiinin lisäksi.


2.Uudessa-Seelannissa pässilampaat on usein tapana kastroida, riippuen siitä, minkä ikäisiä lampaita tila kasvattaa. Kastraatiokin tapahtuu pääsääntöisesti kuminauhojen avulla. Suomessa lampaita ei kastroida rutiininomaisesti, joskin laillista se toki on.


3.Laitumelle laskun jälkeen eläimet jäävät Uudessa-Seelannissa hyvin pitkälti oman onnensa nojaan. Brittiläistutkimuksen mukaan yleisimmät lammaskuolleisuuteen vaikuttavat tekijät ovat sääolot, karitsan voinnin valvonta ja emäsiteen muodostuminen.

Karkeasti tämä tarkoittaa sitä, että  jos emä ja karitsa eivät saa rauhassa muodostaa sidettä, syntyy riski ”orpolampaille”, joita emät eivät tunnista omikseen. Uudessa-Seelannissa karitsakuolleisuus liikkuu 20 % hujakoilla, pahimmillaan tilatason karitsakuolleisuus on jopa puolet elävänä syntyneistä. Suomessa hälytysrajana pidetään 7 % karitsakuolleisuutta.


Jos siis naatiskellaan karitsaa pääsiäsipöydässä, niin suosittelemme suomalaista. Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!


Kuva: MabelAmber/pixabay.com

Valkoinen kana seisoo kanalan ulosmenoluukulla.
Eläinten hyvinvointi, Kuluttajalle

Mistä munasi ovat kotoisin?

Jokaisesta kananmunasta löytyy leima, joka kertoo millaisissa olosuhteissa se on tuotettu. Vaatii kuitenkin kykyä nähdä munapakkauksia koristavien markkinointiväittämien taakse, jotta voi todella päästä selville siitä, millaisissa oloissa kaupan hyllyiltä löytyvät munat on munittu.

Häkkikanalakielto astui voimaan EU-alueella vuonna 2012. Se ei kuitenkaan siirtänyt häkkejä täysin historiaan, sillä lakimuutoksen myötä kananmunatuotannossa siirryttiin käyttämään varusteltuja häkkejä, joita myös virikehäkeiksi kutsutaan. Virikehäkeistä onkin sittemmin tullut Suomen yleisin kananmunatuotannon muoto. Kananmunasta löytyvän leiman ensimmäinen numero kertoo munan tuotanto-olosuhteista ja numero 3 tarkoittaa virikehäkkiä.

Virikehäkissä saa olla maksimissaan 13 kanaa neliömetrillä ja yhdessä häkissä elää useimmiten noin 50-60 kanaa. Tämä tarkoittaa sitä, että virikehäkissä elävällä kanalla on käytössään 750 neliösenttimetrin, eli noin A4-arkin verran tilaa. Virikehäkki eroaa vanhanmallisesta häkistä siinä, että se tarjoaa kanalle joitain mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen, pesän, orren, kynsiviilan ja kuopsutuspaikan muodossa.

Virikehäkissä saa olla maksimissaan 13 kanaa neliömetrillä ja yhdessä häkissä elää useimmiten noin 50-60 kanaa. Tämä tarkoittaa sitä, että virikehäkissä elävällä kanalla on käytössään 750 neliösenttimetrin, eli noin A4-arkin verran tilaa.

Valkoinen kana seisoo kanalan ulosmenoluukulla.

Virikehäkin on todettu vähentävän vierustoverin nokkimista verrattuna vanhanmalliseen häkkiin. Lisäksi hengitysteille haitalliset ammoniakkipitoisuudet ovat virikehäkkikanaloissa alhaisemmat, koska lannat pystytään kasvatusaikana puhdistamaan häkkien alta. Virikehäkkikanaloissa kanojen kuolleisuus on alhaisempaa kuin lattiakanaloissa, mutta korkeampaa kuin kerroslattiakanaloissa, joissa kanat liikkuvat kerroksittain sijoitettujen tasojen välillä. Kanat eivät lajityypillisesti elä maassa ja näyttäisikin siltä, että pelkällä lattiapinta-alalla ilman lattian yläpuolelle sijoitettuja tasoja, on negatiivinen vaikutus  niiden hyvinvointiin.

3 Virikehäkki
Kauppanimiä: Virike, Perinteinen kananmuna, Maalaismuna

On kuitenkin huomioitava että virikehäkkikin on nimensä mukaisesti häkki, eli kanan liikkumista voimakkaasti rajoittava rakenne. Liikunnan puute saattaa heikentää kanan luustoa ja liikkumisen estyminen vaikuttaa negatiivisesti eläimen henkiseen hyvinvointiin. Virikehäkki myös muuttaa kanan lajityypillistä käyttäytymistä ja esimerkiksi sen kylpeytymiskäyttäytymisen on havaittu muuttavan muotoaan virikehäkissä. Eläinten suuri määrä ja tilanahtaus heikentävät kanan mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Lisäksi se tekee lajitovereiden väistämisen ja pakenemisen mahdottomaksi. Myös virikehäkkiin kuuluvissa virikkeissä on toivomisen varaa, sillä orret ovat liian matalalla ja liian hälyisässä ympäristössä, eikä keinotekoinen kuopimismateriaalikaan ihan vastaa kanan lajityypillisiin tarpeisiin.

On kuitenkin huomioitava että virikehäkkikin on nimensä mukaisesti häkki, eli kanan liikkumista voimakkaasti rajoittava rakenne.

Eläinjärjestöt ovatkin näihin tekijöihin vedoten vastustaneet virikehäkkejä jo pidemmän aikaa ja muun muassa painostaneet kauppoja luopumaan niissä tuotettujen kananmunien myynnistä. Lidl onkin ottanut ensimmäisenä kopin ja luopunut virikehäkkimunien myynnistä kokonaan.

Ruskean kanan sivuprofiili. Taustalla muita kanoja.

Orrella istuminen vähentää kanan stressiä

Mahdollisuus orrella istuskeluun ja lepäämiseen on yksi merkittävistä kanan hyvinvointia edistävistä asioista. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää millainen orsi on tai mihin se on sijoitettu, sillä vain oikeanlaiset orret oikeanlaisessa paikassa ovat kanojen mieleen ja mahdollistavat niiden lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttamisen.

Kanat käyttävät orsia eniten yöaikaan ja sen tiedetään vähentävän niiden stressiä. Orren käyttö vaikuttaisi myös vähentävän kanojen yleistä pelokkuutta. Orrelle hakeutuminen yön ajaksi perustuu kanan pyrkimykseen suojautua pedoilta, jolloin se tuntee olonsa turvalliseksi.

Kanat käyttävät orsia eniten yöaikaan ja sen tiedetään vähentävän niiden stressiä. Orren käyttö vaikuttaisi myös vähentävän kanojen yleistä pelokkuutta.

Liian matalalle sijoitetut orret eivät aja asiaansa ja kanat valitsevatkin lähes aina korkeammalla olevan orren matalan sijaan. Myöskään sellaiset orret eivät ole tarkoituksenmukaisia, joissa olo käy liian ahtaaksi. Kanojen käyttäytyminen on monilta osin synkronoitua ja niillä on tapana hakeutua orsillekin yhtä aikaa. Niinpä orsia käytetään ahkerimmin silloin, kun jokaisella kanalla on riittävästi orsitilaa käytettävissään.

Edinburghin yliopiston tutkijat Duncan, Appleby ja Hughes havaitsivat tutkimuksessaan Effect of perches in laying cages on welfare and production of hens, että 99 % kanoista käytti orsia silloin kun orsitilaa oli 22,5 cm kanaa kohti. Kun tilaa oli vain 15 cm per kana, orsien käyttöaste putosi 78 prosenttiin. Virikehäkkikanalassa jokaisella kanalla on käytettävissään vain 15 senttiä ortta, mikä siis vaikuttaa osaltaan siihen, etteivät linnut koe orrella istumista mukavaksi vaikka niillä onkin siihen voimakas sisäsyntyinen tarve.

Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kun orsitilaa oli 22,5 cm kanaa kohti, niin 99 % kanoista käyttivät orsia. Kun tilaa oli vain 15 cm per kana, orsien käyttöaste putosi 78 prosenttiin.

Lisäksi virikehäkit ovat useimmiten ainoastaan 45 cm korkeita, joten orsien sijoittaminen riittävän korkealle on käytännössä mahdotonta. Munijakanojen hyvinvointia tutkineen LayWel-projektin mukaan kanat valitsevat korkeammalla sijaitsevan orren matalamman sijaan aina kuin mahdollista. Tutkimuksessa orret oli sijoitettu 23 cm ja 63 cm korkeuteen.

Kuusi kananmunaa violetissa kennossa.
Kuva: congerdesign /pixabay.com

Virikehäkki ei ole eläimen kannalta eettisin vaihtoehto

Ruuan eettisyys tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Me täällä Armenta Benessillä lähestymme käsitettä eläinten hyvinvoinnin ja lajityypillisen käyttäytymisen näkökulmasta. Tämän myötä olemme sitä mieltä, ettei kanojen pitäminen häkissä täytä eettisyyden määritelmää.

Siksi onkin ollut hämmentävää huomata, että kaupan hyllyiltä löytyviin kananmunapakkauksiin painetaan mitä erilaisimpia eettisyysväittämiä. Eräässäkin kananmunapakkauksessa lukee kissan kokoisin kirjaimin “Askelta eettisempi virike”. Jäimme ihmettelemään tätä väitettä, koska mistään ei tule selville, mihin verrattuna tämä nimenomainen kananmuna olisi askelta eettisempi. Kaikki pakkauksen sisä- ja ulkopuolelta löytyvä tieto tukee oletusta siitä, että kyseiset munat on tuotettu melko tyypillisissä virikehäkkikanaloissa, eivätkä pakkaustekstit tarjoa eettisyysväittämille minkäänlaisia perusteita.

On ollut hämmentävää huomata, kuinka kaupan hyllyiltä löytyviin kananmunapakkauksiin on alkanut ilmestyä mitä erilaisimpia eettisyysväittämiä.

Teimme myös huomion, että erään kaupan kananmunahyllyn tuntumaan oli ilmestynyt kananmunapakkaamon markkinointikyltti, jossa heidän kanojensa kerrotaan olevan hyvinvoivia, sillä ne munivat pienryhmäkanaloissa (virikehäkin synonyymi), joissa niillä on munintapesiä, orsia sekä pehkua jota ne voivat nokkia ja kuopsutella. Mainoskyltti on kuvitettu piirretyllä ja sarjakuvatyylisellä kuvalla, jossa ihmishahmoiseksi puettu kana kirmaa nurmikolla pelaten tennistä. Kuvan alapuolella lukee “VIRIKE”.

Sen lisäksi että kyltissä esitettyä väittämää voidaan pitää eläinten hyvinvointiasioiden osalta harhaanjohtavana, myös kyltissä käytetty kuvitus ja sen luomat mielikuvat ovat ongelmallisia. Kanoilla kun ei virikehäkeissään ole todellisuudessa juurikaan tilaa kirmata. Sen lisäksi ettei tenniksenpeluu nyt ylipäätään kuulu kanalle olennaisiin käyttäytymistarpeisiin,  virikehäkki elinympäristönä rajoittaa myös mainoskyltissä lueteltujen lajityypillisten, ja sen myötä kanan hyvinvoinnille erittäin tärkeiden käyttäytymistarpeiden toteuttamista.

Se, että tämä nimenomainen  kyltti voidaan bongata kaupan seinältä vielä vuonna 2019 on ongelmallista myös siksi, että kyseinen munabrändi on ilmoittanut jo vuonna 2016 luopuvansa kokonaan virikehäkkimunien myynnistä. Kyltti on siis tältä osin armottoman vanhentunut ja sijoitettu sellaisen hyllyn yhteyteen, jossa myydään kyseisen brändin lattiakanaloissa tuotettuja munia. Peräänkuulutammekin kaupoilta tarkkuutta ja kriittisyyttä sen suhteen, millaiselle markkinointiviestinnälle ne antavat tilaa ja näkyvyyttä hyllyjensä väleissä.

Peräänkuulutamme kaupoilta tarkkuutta ja kriittisyyttä sen suhteen, millaiselle markkinointiviestinnälle ne antavat tilaa ja näkyvyyttä.

Oheisten esimerkkien kaltainen mielikuvilla voimakkaasti pelaava markkinointiviestintä johtaa käytännössä siihen, että tuotteisiin liittyvistä väittämistä ja lupauksista tulee harhaanjohtavia. Kun tuotteeseen liittyvä ensisijainen viesti perustuu eettisyyteen ja yhdistyy kuvallisilta osin vehreään maalaisidylliin, ei kananmunan ostaja välttämättä tule kyseenalaistaneeksi näitä esitettyjä tuoteväittämiä ja -lupauksia, vaan luottaa ymmärrettävästi siihen että kanat voivat hyvin,  kun pakkauksessa lukee niin.

Se että virikehäkkimunien yhteydessä puhutaan muun muassa pienryhmäkasvatuksesta, kotitiloista, maalaismunista, perinteisistä kananmunista sekä virikkeiden olemassaolosta niiden laatuun paneutumatta, antaa tuotantomuodosta todellista ruusuisemman kuvan. Myöskään lähiruokastatus ei takaa kananmunan eettisyyttä, sillä niin kaupoissa kuin lähiruokaringeissäkin myydään lähiruokana virikehäkkituotettuja munia jotka eivät eläinten hyvinvoinnin osalta poikkea laisinkaan muista virikehäkkituotetuista munista.

Se, että virikehäkkimunien yhteydessä puhutaan muun muassa pienryhmäkasvatuksesta, kotitiloista, maalaismunista, perinteisistä kananmunista sekä virikkeiden olemassaolosta niiden laatuun paneutumatta, antaa tuotantomuodosta todellista ruusuisemman kuvan.

Kaikenlaiset edellä mainitun kaltaiset markkinointiväittämät ja niiden luomat virheelliset mielikuvat ovat omiaan hämärtämään käsitystä siitä, mikä on eettistä kananmunatuotantoa ja mikä taas ei. Virikehäkkimuniin liittyvässä harhaanjohtavassa mielikuvamarkkinoinnissa ei ole kyse yksittäistapauksista, vaan se tuntuu olevan paikoin yleinenkin käytäntö. Tämä tekee asiasta mielestämme huolestuttavan ja harhaanjohtavista markkinointiväittämistä erityisen raskauttavia.

Infografiikka kananmunien tuotantomuodoista.

Eettisempiäkin vaihtoehtoja on olemassa

Jokaisesta kananmunasta löytyy leima, jonka ensimmäinen numero kertoo millaisissa olosuhteissa se on tuotettu. Kyseessä ei ole pelkkä mitätön numero, vaan se sisältää todella paljon tietoa kanojen hyvinvoinnista. Kananmunien leimaa vilkaisemalla voimmekin kohdistaa katsemme markkinointiväittämien ja korulauseiden taakse ja saada tietoa siitä, millaisissa oloissa munat on munittu.

0 Luomu
Kauppanimiä: Luomumuna, Luomukananmuna

Luomukanat elävät lattiakanaloissa, joille on asetettu luomutuotannon kriteerit täyttävät vaatimukset. Luomukananmunien tuotanto on EU:n valvomaa toimintaa ja luomutuotteissa on oltava EU:n vihreä lehtitunnus, tuotteen alkuperämaa sekä luomutarkastuslaitoksen tunnus.

Luomukanalassa saa olla maksimissaan 6 kanaa neliömetrillä ja yhdessä kanalassa maksimissaan 3 000 lintua. Luomukanalassa tulee olla munintapesiä, orsia ja orsitilaa vähintään 18 cm kanaa kohti. Kanalarakennuksessa tulee olla myös ikkunoita, jotka kattavat 5 % lattiapinta-alasta. Lisäksi lattiapinta-alasta vähintään neljännes on pehkun peitossa, mahdollistaen kanojen lajityypillistä käyttäytymistä, kuten kuopimista ja kylpemistä.

Luomukanoilla on vapaa pääsy ulkoilualueelle aina säiden salliessa touko-kesäkuusta lokakuuhun. 

Luomukanoilla on vapaa pääsy ulkoilualueelle aina säiden salliessa touko-kesäkuusta lokakuuhun. Ulkoilutilaa on oltava vähintään 4 m² per kana. Ulkoilutilasta vähintään 50 % koostuu laidunalueesta, jossa on nurmea, puita ja pensaita. Puut ja pensaat tarjoavat kanoille suojapaikkoja, joihin ne voivat halutessaan hakeutua. Mikäli ulkoilutilasta ei löydy puita tai pensaita, on vastaavanlaiset suojapaikat tarjottava esimerkiksi olkipaaleista rakennettujen suojarakennelmien muodossa.

1 Ulkokana
Kauppanimiä: Ulkokananmuna, Free Range -muna

Ulkokanala on lattia- tai kerroslattiakanala, jonka kanoilla on mahdollisuus ulkoilla päiväsaikaan ympäri vuoden. Ulkokanalan linnuilla tulee olla ulkotilaa 4m² kanaa kohti ja niillä on käytössään ulkotila laidunalueineen, jota koskee käytännössä samat vaatimukset kuin luomukanojen ulkolualuetta. Sisätilojen osalta ulkokanaloissa noudatetaan lattia- ja kerroslattiakalanoita koskevia säädöksiä.

Ulkokanalassa asuvia kanoja saa pitää sisätiloissa enintään 12 viikkoa vuodessa, mikäli se on esimerkiksi säiden takia välttämätöntä. 

Ulkokanaloissa pidettävät kanat syövät tavanomaista rehua, eikä kanalarakennuksessa tarvitse olla ikkunoita. Ulkonalalassa asuvia kanoja saa pitää sisätiloissa enintään 12 viikkoa vuodessa, mikäli se on esimerkiksi säiden takia välttämätöntä.

Ruskea kana katsoo kameraan. Taustalla muita kanoja.

2 Lattiakana
Kauppanimiä: Vapaan kanan muna, Pesämuna, Kotimuna

Lattiakanalassa kanat eivät elä häkeissä, vaan tepastelevat vapaina kanalan lattialla.  Osaritiläkanalassa vähintään kolmasosa lattiapinta-alasta on kuivitettua ja enintään ⅔ koostuu joko puusta, muovista tai metallista valmistetusta ritilästä. Lattiakanalassa saa olla enintään 9 kanaa neliömetrillä ja niillä on munintapesät sekä orsia. Orsitilaa niillä on 15 cm kanaa kohti.

Lattiakanalassa kanalla on mahdollisuus liikkua ja kuopia lajilleen tyypillisillä tavoilla. Lisäksi orret ovat korkeammalla kuin virikehäkeissä, mikä vastaa paremmin niiden tarpeisiin.

Lattiakanalassa kanat elävät kuitenkin usein tuhansien kanojen parvissa, mikä poikkeaa huomattavasti niiden luontaisesta parvikoosta, joka kattaisi enintään muutaman kymmenen yksilöä. Lisäksi suuri eläintiheys hankaloittaa joidenkin kanoille tyypillisten käyttäytymismallien toteuttamista, kuten ruoan etsimisen aikaisen etäisyyden pitämistä lajitovereihin. Myöskään pelkkä tasainen lattiapinta-ala ei itsessään ole kanalle kovinkaan lajityypillinen ympäristö, vaan maan tasalla olo on sille lähtökohtaisesti melko stressaavaa.

Kerroslattiakanala

Toinen ja koko ajan yleistyvä lattiakanalan muoto on kerroslattiakanala, jossa eri toiminnot, kuten ruoka-, juoma- ja pesäpaikat sekä orret on sijoitettu eri tasoille, joiden välillä kanat hyppivät ja lentävät.

Tavalliseen lattiakanalaratkaisuun verrattuna kerroslattiakanala tarjoaa kanalle enemmän mahdollisuuksia valita olinpaikkansa. Mahdollisuus hakeutua maanpinnan yläpuolelle sijoitetuille tasoille luo kanalle turvallisuuden tunnetta, sillä saaliseläimenä sillä on tapana pyrkiä ylös turvaan saalistajilta. Tämän myötä kerrosten olemassaolo vähentää kanojen stressiä, varsinkin yöaikaan. Päällekkäin sijoitetut kerrokset lisäävät kanojen käytössä olevaa tilaa, mikä tarkoittaa myös sitä että lintujen lukumäärä voi olla  suurempi kuin tavanomaisessa lattiakanalassa. Kanojen lukumäärä vaihteleekin sen mukaan, kuinka monta kerrosta kerroslattiakanalassa on ja kuinka paljon lattiapinta-alaa linnuilla on käytössään.

Sillä millaisissa olosuhteissa tulevat munijat kasvatetaan, on suuri merkitys niiden hyvinvoinnille. Ne tulisikin kasvattaa mahdollisimman samanlaisessa ympäristössä kuin mihin ne on tarkoitus sijoittaa munimaan.

Sillä millaisissa olosuhteissa tulevat munijat eli nuorikot kasvatetaan, on suuri merkitys niiden hyvinvoinnille. Nuorikot tulisikin kasvattaa mahdollisimman samanlaisessa ympäristössä kuin mihin ne on tarkoitus sijoittaa munimaan, jotta ne tottuvat pienestä pitäen vaihteleviin pintoihin ja eri elementtien välisiin korkeuseroihin. Esimerkiksi nuorikoiden häkkikasvatus lisää luunmurtumien todennäköisyttä kerroskattiakanalassa. Häkkikasvatuksessa lintujen avaruudellisen hahmotuskyvyn kehittyminen jää puutteelliseksi, mikä lisää onnettomuusriskiä lentämistä tai hyppimistä vaativissa tilanteissa.

Eläinten hyvinvointikeskus on laatinut Eläin ruokana – kuluttajan opas -sivuston, jossa pääsee tutustumaan munatuotannon eri muotoihin. Sivustolla voi myös laskea, miten eri tavoilla tuotettujen kanamunien ostaminen vaikuttaa omaan talouteen.

Kananmunan tuotantotavoista on moneen muuhun tuotteeseen verrattuna saatavilla melko paljon tietoa. Vaikka tilanne ei tämän osalta olekaan kananmunien kohdalla surkein mahdollinen, varsinainen eläinten hyvinvoinnista kertova pakkausmerkintä saattaisi auttaa sinua kuluttajana tekemään entistäkin parempia ja vastuullisempia valintoja. Alkuun pääsee kuitenkin jo kurkistamalla markkinointiväittämien ja korulauseiden taakse ja puntaroimalla millaista kananmunatuotantoa haluaa olla mukana tukemassa.

Kuvissa esiintyvät kanat elävät pienessä kotitarvekanalassa. Kotitarvekanalalla tarkoitetaan kanalaa, jossa ihminen pitää muutamaa kanaa ja tuottaa pienen määrän kananmunia pääasiassa omaan käyttöönsä.

Kuvissa esiintyvillä kanoilla on pääsy ulos ympäri vuoden ja niillä on käytössään tarkoituksenmukaiset pesät ja orret. Lisäksi parveen kuuluu yksi kukko, jonka läsnäolo pitää kanat rauhallisina.

Kuvassa roikkuu turkiskauluksisia takkeja rekissä.
Eläinten hyvinvointi, Kuluttajalle

Tarkkana talvitakkikaupoilla

Talvi tekee tuloaan ja pikkupakkaset paukkuvat jo täällä etelässäkin. Tämä tarkoittaa sitä, että tuiskuun ja tuiverrukseen täytyy valmistautua asianmukaisin varustein.

Vaatekauppoja kierrellyt toimitusjohtajamme Essi bongasi kauppojen rekeillä roikkuneista talvitakeista merkintöjä niissä käytettyjen eläinperäisten materiaalien alkuperästä ja jopa turkiseläinten kasvatusmenetelmistä. Osa vaatevalmistajista puolestaan ilmoittaa selkeästi, etteivät käytä vaatteissaan aitoa turkista.

Me täällä Armenta Benessillä otamme ilahtuneena tällaiset merkinnät vastaan, sillä esimerkiksi turkis- ja untuvatuotteiden alkuperästä on pääsääntöisesti ollut saatavilla todella niukasti tietoa ja eroa aidon ja tekoturkiksen välille on ollut käytännössä lähes mahdoton tehdä. Tällaisten merkintöjen myötä kuluttajalle avautuu aivan uusi mahdollisuus tehdä tietoon perustuvia ja omien arvojensa mukaisia kulutuspäätöksiä.

Vaateteollisuudessa käytettyihin merkintöihin ei tosin tällä hetkellä liity minkäänlaisia vakiintuneita käytäntöjä tai standardeja, vaan niiden olemassaolo ja esitysmuodot ovat lähinnä kauppa- ja valmistajakohtaisia yksittäistapauksia. Toimitusjohtajamme silmiin tarttui kaksi eri vaatevalmistajaa merkintöineen ja tarkastelemmekin aihetta näiden kahden esimerkin kautta.

Kuvassa roikkuu turkiskauluksisia takkeja rekissä.

Aitoa turkista vai ei?

Turkis on kenties yksi kiistellyimmistä vaatteissa käytetyistä materiaaleista. Kuluttajat ovat eläneet pitkään epävarmuudessa käytettyjen materiaalien laadun ja alkuperän suhteen ja tämän ongelman ratkaisemiseksi osa valmistajista tarjoaa käyttämiinsä materiaaleihin liittyvää tietoa erilaisten takkiin kiinnitettyjen lappujen ja merkintöjen muodossa.

Parajumpers eli PJS  käyttää takeissaan avoimesti aitoa turkista ja se näkyy myös heidän takkiensa merkinnöissä.

Kuvassa Parajumpers-merkkiseen takkiin kiinnitetty tuotelappu.

PJS-merkin takkiin kiinnitetystä lapusta löytyy seikkaperäinen selostus:
“Aito turkisvuori.
Kani/Oryctolagus curiculus
Alkuperämaa: Kiina
Turkis  on peräisin tarhatuista ja verkkopohjaisissa häkeissä kasvatetuista eläimistä.

Tämä turkis ei ole kierrätysmateriaalia, eikä sitä ole värjätty, valkaistu tai väriä keinotekoisesti lisätty. Vuori on tehty yhdestä turkiskappaleesta, eikä sitä ole kasattu paloista.
Aito turkiskaulus
Suomalainen supikoira/Nyctereutes procyonoides
Alkuperämaa: Suomi
Turkis  on peräisin tarhatuista ja verkkopohjaisissa häkeissä kasvatetuista eläimistä.
Tämä turkis ei ole kierrätysmateriaalia, eikä sitä ole värjätty, valkaistu tai väriä keinotekoisesti lisätty. Kaulus on tehty yhdestä turkiskappaleesta, eikä sitä ole kasattu paloista.”

Save the Duck -merkki puolestaan kertoo luopuneensa eläinperäisten materiaalien käytöstä kokonaan ja ilmaisee sen selkeästi myös takkeihinsa kiinnitetyissä lapuissa. Tämä on näin kuluttajanäkökulmasta ajateltuna erittäin tervetullutta tietoa, sillä esimerkiksi tekoturkista voi olla silmämääräisesti vaikea, ellei jopa mahdoton erottaa aidosta. Tällöin ihminen ei ilman asianmukaisia merkintöjä voi olla täysin varma siitä, millaisia materiaaleja hänen ostamaansa takkiin on käytetty.

Kuvassa Save the Duck -merkkisen takin liepeestä löytyvä tuotetietolappu.

Save the Duck -merkkisen takin liepeestä löytyy teksti:
“SAVE THE DUCK
Kunnioitamme eläimiä.
100 % tekoturkista”

Untuvan alkuperä mietityttää

Vaatteissa, tyynyissä ja peitteissä käytetyn untuvan alkuperästä voi olla vaikea päästä selville. Joidenkin tietojen mukaan alkuperältään ainakin sekä kiinalainen että unkarilainen untuva olisi pääsääntöisesti peräisin elävänä kynityistä linnuista. Kokonaisuudessaan ala on kuitenkin heikosti valvottu, eikä elävien lintujen kynimisen yleisyydestä ole olemassa tarkkaa tietoa. Saatavilla oleva  tieto onkin ristiriitaista ja eri tahojen esittämät arviot poikkeavat paikoin huomattavastikin toisistaan.

Omien sanojensa mukaan Parajumpers käyttää tuotteissaan ainoastaan lihan sivutuotteena saatavaa untuvaa. Yritys kertoo vaativansa jokaiselta untuvan välittäjältä todisteet ja allekirjoitetun lausunnon siitä, että untuva todella on peräisin ruokateollisuudesta eikä elävinä kynityistä linnuista. PJS:n mukaan kaiken heille tulevan untuvan on myös oltava kolmannen, riippumattoman osapuolen sertifioimaa.

Myös esimerkiksi Suomessa suosittu The North Face -merkki on untuvan osalta sitoutunut Textile Exchange -järjestön RDS-sertifikaatin toimintaperiaatteisiin ja on hiljattain luopunut aidon turkiksen käytöstä.

Cruelty Free Down Challenge on haastanut vaatevalmistajat ryhtymään toimenpiteisiin hanhien sekä ankkojen pakkoruokinnan ja elävältä kynimisen lopettamiseksi. Haasteen sivuilta löytyykin kosolti vertailukelpoista dataa siitä, miten haasteeseen osallistuneet valmistajat ovat onnistuneet tavoitteissaan.


Talvitakeissa käytettyihin materiaaleihin liittyy paljon pohdittavaa. Siksi kauppoja kierrellessä kannattaakin ehdottomasti vilkaista takissa roikkuviin lappuihin ja katsoa millaista tietoa valmistajat tarjoavat tuotteistaan. Lappuja lukiessa kannattaa kuitenkin olla kriittinen. Esimerkiksi metsästetty villinä elänyt sakaali ei useimmitenkaan ole häkissä kasvatettua turkista parempi vaihtoehto, sillä sakaaleja pyydystetään pitkäkestoista kipua aiheuttavilla jalkaraudoilla.

Me täällä Armenta Benessillä kannatamme avoimuutta sekä läpinäkyvyyttä ja toivomme alkuperämerkintöjen saavuttavan jalansijaa vaateteollisuudessakin!

Porsas kävelee kameraa kohti ja katsoo kameraan.
Eläinten hyvinvointi, Kuluttajalle

Eettinen kinkku on joulupöydän kruunu

Nyt alkaa olla käsillä se aika vuodesta, kun joulupöydän antimet tulevat ajatuksiimme ja alamme suunnitella millaisista herkuista joulupöytämme tulevat notkumaan. Löytyykö sinun pöydästäsi tänä jouluna eettinen kinkku?

Sian hyvinvoinnin taustalta löytyy monta tekijää

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, millaisissa olosuhteissa joulukinkkusi kasvaa ja mitkä tekijät vaikuttavat sen hyvinvointiin? Entä mitä asioita tulisi ottaa huomioon, mikäli haluaa joulupöytäänsä kinkun, joka on elänyt mahdollisimman hyvän elämän?

Näin alkuun lienee hyvä hieman pohtia sian hyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja sitä, mistä oikein on kyse, kun puhutaan tuotantosian hyvinvoinnista. Sian hyvinvointi on monen asian summa ja siihen vaikuttavat muun muassa käytettävät porsitusmenetelmät, kuivikkeiden määrä ja laatu, lämpötila, sekä porsaille tehtävät toimenpiteet, kuten karjuporsaiden kastrointi.

Porsas kävelee kameraa kohti ja katsoo kameraan.

Häkkiporsitus vs. vapaaporsitus

Siantuotannon häkkikasvatuksessa on kyse tiineytys- ja porsimishäkeistä.

Tiineytyshäkkiin emakko laitetaan siemennyksen ajaksi ja noin kuukaudeksi sen jälkeen, tiinehtymisen varmistamiseksi. Porsimishäkkiin emakko puolestaan laitetaan tilan säästämiseksi ja jottei se tulisi makuulle käydessään vahingossa litistäneeksi porsaita alleen. Porsitushäkissä emakko viettää keskimäärin 4-5 viikkoa, lain salliman rajan ollessa 35 vuorokautta. Sekä tiinehtymis- että porsimishäkkien käyttö on yleisin tuotantomuoto niin Suomessa kuin maailmalla. Suomessa tiinehtymishäkeistä luopumisesta on keskusteltu eläinsuojelulain uudistuksen yhteydessä.

Tiinehtymis- ja porsimishäkit ovat rakenteita, jotka rajoittavat voimakkaasti emakon mahdollisuuksia liikkua ja kääntyä. Lisäksi porsitushäkki evää emakolta mahdollisuuden rakentaa pesää, johon sillä on voimakas sisäsyntyinen tarve porsimisen lähestyessä. Virikkeiden ja kuivikkeiden käyttö häkeissä on lannanpoistojärjestelmien vuoksi usein hankalaa ja sen myötä eläimen hyvinvoinnin kannalta katsottuna riittämätöntä.

Tiinehtymis- ja porsimishäkit ovat rakenteita, jotka rajoittavat voimakkaasti emakon mahdollisuuksia liikkua ja kääntyä. Lisäksi porsitushäkki evää emakolta mahdollisuuden rakentaa pesää, johon sillä on voimakas sisäsyntyinen tarve porsimisen lähestyessä.

Sen lsäksi että häkit vaikuttavat suoraan emakon mahdollisuuksiin toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, on häkkien avulla tapahtuvalla emakon liikkumisvapauden rajoittamisella havaittu olevan epäsuotuisia vaikutuksia porsimiseen. Kun emakko pääsee liikkumaan, se erittää porsimisen yhteydessä enemmän oksitosiinia, mikä on porsimisen käynnistymisen ja etenemisen kannalta olennainen hormoni. Oksitosiinin runsas erittyminen puolestaan tehostaa porsimisen etenemistä, nopeuttaa porsimista, jälkeisten poistumista sekä edesauttaa porsimisesta toipumista. Jos emakolta evätään mahdollisuus liikkua, oksitosiinin eritys heikkenee.  Sama ilmiö on havaittavissa myös esimerkiksi niin lehmillä kuin ihmisilläkin, joiden kohdalla oksitosiinilla on niin ikään synnytyksen käynnistymisen ja sujumisen kannalta keskeinen merkitys.

Tämän perusteella häkkien ja varsinkin niiden liikkumisvapautta rajottavien ominaisuuksien voidaankin sanoa lisäävän emakon stressiä, heikentävän sen hyvinvointia ja heijastuvan myös porsaiden hyvinvointiin.

Sen lsäksi että häkit vaikuttavat suoraan emakon mahdollisuuksiin toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, on häkkien avulla tapahtuvalla emakon liikkumisvapauden rajoittamisella havaittu olevan epäsuotuisia vaikutuksia porsimiseen.

Vapaaporsituksella tarkoitetaan menetelmää, jossa emakolla on häkin sijaan karsina-alue, missä tulisi olla riittävästi tilaa ja oikeanlaiset olosuhteet porsimiseen. Vapaaporsituksessa tilaa tulee olla vähintään 5m² ja luomusioilla vähintään 7,5 m² emakkoa kohti.

Vapaaporsituskarsinassa emakolla tulee olla runsaasti kuiviketta, josta se rakentaa pesän porsaitaan varten. Vapaaporsituskarsinassa tulee olla myös erillinen porsaspesä, eli porsaille tarkoitettu lämmin alue. Vapaaporsituskarsinan optimaalisella suunnittelulla voidaan pyrkiä vaikuttamaan siihen miten emakko käyttää karsinaa ja siten pitämään porsaskuolleisuus mahdollisimman vähäisenä.

Häkkiporsitusta on perinteisesti pidetty porsaskuolleisuuden osalta vapaaporsitusta parempana vaihtoehtona.  Aiheesta tehdyt tutkimukset eivät kuitenkaan tue aukottomasti tätä väitettä. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että porsaskuolleisuus pysyy samalla tasolla sekä häkki- että vapaaporsituksessa, kunhan emakolla on vapaaporsituksessa riittävästi tilaa käytettävissään.

Vapaaporsituksella tarkoitetaan menetelmää, jossa emakolla on häkin sijaan karsina-alue, missä tulisi olla riittävästi tilaa ja oikeanlaiset olosuhteet porsimiseen.

Emakko seisoo olkipahnojen päällä ja porsaat pyörivät sen ympärillä.

Vapaa ryhmäporsitus

Ihanteellisimpana vaihtoehtona häkkiporsitukselle voitaneen pitää vapaata ryhmäporsitusta.

Vapaassa ryhmäporsituksessa useampi emakko elää ja porsii yhdessä tilassa, eikä niitä eristetä toisistaan. Menetelmä mukailee sikojen luontaista porsimiskäyttäytymistä, jossa omiin oloihinsa porsimaan vetäytynyt emakko palaa takaisin laumaan porsaidensa ollessa parin viikon ikäisiä. Vapaassa ryhmäporsituksessa porsaat pidetäänkin alkuvaiheessa omissa emakko- ja poikuekohtaisissa karsinoissaan, erillään muista emakoista ja niiden jälkikasvusta. Emakoilla on koko ajan mahdollisuus kulkea vapaasti yhteisten tilojen ja oman karsinansa välillä.

Porsaat puolestaan pääsevät yhteisiin tiloihin parin viikon ikäisinä, kun ne alkaisivat luontaisestikin ottaa kontaktia toisiinsa. Tuolloin ne ovat myös tarpeeksi isoja ja ketteriä ylittämään karsinan ja yhteisten tilojen välissä olevan kynnyksen, joka pitää ne erillään muista sioista kahden ensimmäisen elinviikon ajan. Tämän merkityksellisen askeleen seurauksena porsaille aukeaa yhteisten tilojen ja niiden mukaanaan tuomien uusien possututtavuuksien myötä täysin uusi, oman pesän ulkopuolinen maailma!

Vapaa ryhmäporsitus mukailee sikojen luontaista porsimiskäyttäytymistä, jossa omiin oloihinsa porsimaan vetäytynyt emakko palaa takaisin laumaan porsaidensa ollessa parin viikon ikäisiä.

Yksi vapaan ryhmäporsituksen ehdottomista eduista on siinä, että porsaat saavat muodostaa alusta asti sosiaalisia suhteita ja opetella sikana olemisen aakkosia yhdessä laji- ja ikätovereiden kanssa. Se että porsaat saavat olla alusta asti tekemisissä keskenään, parantaa niiden sosiaalisia taitoja ja vähentää osaltaan niiden alttiutta päätyä myöhemmin tappeluihin toisten sikojen kanssa.

Ryhmäporsitusta on kritisoitu siitä, että emakoiden koetaan suhtautuvan helposti aggressiivisesti toisiinsa, aiheuttaen toisilleen pahimmillaan vakavia vaurioita. Emakoiden välisten konfliktien taustalla voidaan kuitenkin nähdä olevan esimerkiksi tilan ja virikkeiden puute, jonka johdosta niillä ei ole mahdollisuutta väistää toisiaan ja välttää konflikteja. Emakoiden välisiä tappeluita voidaankin pyrkiä ennaltaehkäisemään pitämällä ryhmäkoko pienehkönä ja tarjoamalla eläimille riittävästi tilaa, resursseja ja mahdollisuuksia väistää toisiaan. Myös emakoiden alkuperällä on merkitystä sen osalta, kuinka paljon ne ovat porsasaikanaan päässeet opettelemaan ja kehittämään sosiaalisia taitojaan laji- ja ikätovereidensa kanssa.

Asianmukaisesti toteutetulla vapaalla ryhmäporsituksella on kiistatton vaikutus sikojen hyvinvointiin. Kun emakolla on mahdollisuus liikkua, tonkia, harjoittaa sosiaalisia suhteita ja rakentaa pesää, sen hyvinvointi lisääntyy. Onnistuneella pesänrakennuskäyttäytymisellä tiedetään olevan positiivista vaikutusta myös porsimisen onnistumiseen ja sen myötä myös imetykseen. Pesänrakennuksen mahdollistaminen ei siis paranna ainoastaan emakon, vaan myös porsaiden hyvinvointia.

Asianmukaisesti toteutetulla vapaalla ryhmäporsituksella on kiistatton vaikutus sikojen hyvinvointiin.

Porsaat makaavat kasassa olkien seassa, yksi on pystyssä ja katsoo kameraan.

Kuivikkeiden määrä ja laatu

Riittävällä määrällä oikeanlaista kuiviketta on havaittu olevan merkittävä vaikutus sian hyvinvointiin.  Lisäksi sialla tulee olla käytössään pureskeltavia kiinteitä virike-esineitä, kuten puunpaloja tai köysiä. Laki edellyttää, että sikojen saatavilla tulee olla sekä kiinteitä virike-esineitä että päivittäin lisättävää tonkimismateriaalia, mutta tavanomaisessa tuotannossa niiden määrä ja laatu eivät läheskään aina ole riittävällä tasolla sian tarpeisiin nähden.

Kuivikevaihtoehtoja on olemassa erilaisia, kuten olki, hamppu, turve sekä sahanpuru ja paperi.

Kuivikkeet tarjoavat sialle virikkeitä, kun sille tarjoutuu mahdollisuus tonkimiseen. Tonkiminen on yksi sian perustavanlaatuisimmista lajityypillisistä käyttäytymistarpeista ja mahdollisuus lajityypillisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen yksi eläinten hyvinvoinnin kannalta tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä.

Ehkäisevät virikkeellistävän vaikutuksensa myötä sikojen stressistä kumpuavia käytöshäiriöitä, kuten hännänpurentaa.

Lisäksi ne tarjoavat porsivalle emakolle mahdollisuuden rakentaa pesää, johon sillä on voimakas sisäsyntyinen tarve.

Jotkin kuivikelaaduista, kuten olki, toimivat syötyinä myös kuidun lähteenä, ehkäisevät mahahaavaa ja mahdollistavat sialle tonkimisen ohella tärkeän suulla tutkimisen ja pureskelun tarpeen tyydyttämisen. Pureskelun tarve jää tavanomaisessa liemiruokinnassa usein täyttymättä, koska sialle annettavan rehun liemimäinen rakenne ei tarjoa sen suulle juurikaan tekemistä.

Laki edellyttää, että sikojen saatavilla tulee olla sekä kiinteitä virike-esineitä että päivittäin lisättävää tonkimismateriaalia, mutta tavanomaisessa tuotannossa niiden määrä ja laatu eivät läheskään aina ole riittävällä tasolla sian tarpeisiin nähden.

Porsaille tehtävät toimenpiteet

Häntien katkaisu

Porsaiden häntien katkaisulla pyritään estämään niin kutsuttu hännänpurenta, eli takaamaan etteivät porsaat pääse pureskelemaan toistensa saparoita kivuliaasti verille. Hännänpurenta luokitellaan käytöshäiriöksi ja se kertoo sian kokemasta stressistä. Hännänkatkaisu suoritetaan useimmiten ilman puudutusta, eikä toimenpiteen aiheuttama kipu rajoitu vain itse toimenpiteeseen, vaan se aiheuttaa todennäköisesti sialle kuukausia jatkuvaa kroonista kipua.

Olemassa oleva EU-direktiivi kieltää porsaiden hännänkatkaisun EU-alueella, mutta sallii sen silloin, kun mikään muu keino ei auta. Tätä poikkeuslupaa hyväksikäyttäen sikojen saparoita katkotaan monissa EU-maissa melko rutiininomaisesti. Suomi onkin Ruotsin ja Liettuan ohella yksi niistä harvoista EU-maista, joissa häntien katkominen on kielletty kansallisella lainsäädännöllä, eikä sitä tapahdu ollenkaan.

Porsaiden häntien katkaisulla pyritään estämään niin kutsuttu hännänpurenta, eli takaamaan etteivät porsaat pääse pureskelemaan toistensa saparoita kivuliaasti verille. Hännänpurenta luokitellaan käytöshäiriöksi ja se kertoo sian kokemasta stressistä.

Koska hännänpurenta on pääosin stressistä kumpuava käytöshäiriö, voidaan vaihtoehtoja hännänkatkaisulle löytää sian elinympäristön muokkaamisesta. Hännänkatkaisu ei itsessään poista hännänpurennan taustalla olevia juurisyitä, vaan ainoastaan vaikeuttaa sian stressin ja turhautumisen purkamista kaverin häntään. Saparon typistäminen ei kuitenkaan tee hännänpurennasta täysin mahdotonta, sillä siat voivat nakertaa myös toistensa typistettyjä saparonnysiä. Tästä on saatu viitteitä muun muassa Espanjasta, jossa typistetään noin 98,5 % sikojen hännistä. Korkeasta typistysprosentista huolimatta espanjalaisia teurastamoilla tehdään enemmän havaintoja hännänpurennasta kuin Suomessa, missä häntiä ei typistetä ollenkaan.

Sikojen stressiä voidaan sen sijaan vähentää tarjoamalla niille riittävästi olkea tai muuta tongittavaa materiaalia, oikea ilman lämpötila ja -laatu sekä hyvällä ruokinnan suunnittelulla. Tutkimuksissa on havaittu, että mitä enemmän sioilla on olkea tai muuta virikemateriaalia, sitä vähemmän hännänpurentaa esiintyy.

Hännänpurennan taustalla saattavat olla myös terveydelliset syyt. Joissain tutkimuksissa on havaittu hännänpurennan kohteiksi joutuneiden sikojen kärsivän nivelvaivoista keskimääräistä useammin ja hännänpureskelijoiden kärsivän usein lievistä hengitystietulehduksista.

Hännänkatkaisu ei itsessään poista hännänpurennan taustalla olevia juurisyitä, vaan ainoastaan vaikeuttaa sian stressin ja turhautumisen purkamista kaverin häntään.

Hampaiden katkominen tai hiominen

Pikkuporsaiden hampaita lyhennetään joko katkaisemalla tai hiomalla ja sillä pyrtään ehkäisemään emakolle syntyvät nisävauriot.

Suomen laki sallii alle 7 vuorokauden ikäisten porsaiden hampaiden katkaisemisen tai hiomisen lyhyemmiksi, mutta sitä ei saa tehdä rutiininomaisena toimenpiteenä, vaan siihen tulee turvautua vasta kun kaikki muut keinot on käytetty ja porsaiden asianmukainen hoito sekä maidon riittävyys varmistettu.

Käytännössä toimenpide on todettu Suomessa melkolailla tarpeettomaksi ja se onkin kotimaisilla tiloilla melko harvinainen.

Pikkuporsaiden hampaita lyhennetään joko katkaisemalla tai hiomalla ja sillä pyrtään ehkäisemään emakolle syntyvät nisävauriot.

Hampaiden katkaisuun ja hiomiseen liittyy vakava suu- ja niveltulehdusten riski, mikäli hampaan ydin paljastuu toimenpiteen seurauksena ja avaa bakteereille suoran väylän elimistöön. Hampaaseen tulisikin tästä syystä jäädä leikkaamisen jälkeen sileä ja eheä pinta. Toimenpiteen saa suorittaa vain osaava henkilö.

Suomalaisessa luomutuotannossa ainoastaan sikojen hampaiden hionta on sallittua, eikä niitä saa lyhentää leikkaamalla.

Emakon nisävaurioita voidaan mahdollisesti pyrkiä ennaltaehkäisemään myös lisäämällä porsaille tarkoitettujen virikkeiden määrää

Karjuporsaiden kastrointi

Karjuporsaiden kastroinnilla pyritään ehkäisemään sukukypsien karjujen lihaan muodostuva ja epämiellyttäväksi koettu karjun haju. Lisäksi kastroimattomat karjuporsaat alkavat sukukypsyyden saavuttamisen myötä käyttäytyä usein aggressiivisesti toisiaan kohtaan, mikä vaikeuttaa niiden kasvatusta ja puoltaa kastraation tarvetta. Kastraatio suoritetaan useimmiten kirurgisesti, eli tekemällä viilto porsaan kivespusseihin ja poistamalla kivekset manuaalisesti.

Suomessa noudatetaan kastraation osalta EU-lainsäädäntöä, joka sallii alle viikon ikäisen karjuporsaan kastroinnin osaavan henkilön toimesta ilman puudutusta ja kivunlievitystä. Suomessa iso osa tiloista on kuitenkin siirtynyt suorittamaan operaation kivunlievityksessä.

Suomessa noudatetaan kastraation osalta EU-lainsäädäntöä, joka sallii alle viikon ikäisen karjuporsaan kastroinnin osaavan henkilön toimesta ilman puudutusta ja kivunlievitystä. Suomessa iso osa tiloista on kuitenkin siirtynyt suorittamaan operaation kivunlievityksessä, eli käyttämällä operaation yhteydessä sellaisia kipulääkkeitä jotka kyllä lievittävät operaatiosta aiheutuvia jälkikipuja, mutta eivät vaikuta operaation aikaiseen kipuun. Karjuporsaiden kastrointi on sallittu myös luomutuotannossa, mutta kivunlievitys on luomusertifikaatin myöntämisen ehdoton edellytys .

Vaihtoehtoja ilman puudutusta ja kivunlievitystä suoritettavalle kastraatiolle on suorittaa operaatio joko paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Nukutukseen tosin  liittyy omat riskinsä, eivätkä nykyiset menetelmät aina edistä eläinten hyvinvointia. Kirurginen kastraatio on mahdollista myös korvata immunokastraatiolla, joka on karjuporsaalle pistoksena annettava rokote. Kastraatiotoimenpiteen tarpeellisuus voidaan myös selättää teurastamalla karjuporsaat nykyistä aikaisemmin, jolloin niiden lihaan ei ehdi tarttua karjun hajua.

Porsaat makaavat olkipedillä ja yksi on kaivautunut lähes kokonaan olkien sisään.

Ollikkalan tilalla eläinten hyvinvointi on etusijalla

Tämän kirjoituksen valokuvissa esiintyvät siat ovat Ollikkalan tilan Olkipossuja, joita toimitusjohtajamme Essi kävi taannoin tervehtimässä. Ollikkalan Olkipossut on hyvä esimerkki siitä, miten eläimen hyvinvointi voidaan huomioida sianlihatuotannossa.

Ollikkalan tilan resepti sikojen hyvinvointiin

Erittäin runsas olkikuivitus

  • Mahdollistaa sikojen tonkimiskäyttäytymisen.
  • Tarjoaa emakoille mahdollisuuden rakentaa porsailleen pesän.
  • Toimii lämmikkeenä, jonka sekaan porsaiden on mukava kaivautua.
  • Imee kosteuden ja pitää sisäilman raikkaana

Tavanomaisessa tuotannossa kuivikkeiden käyttö on usein riittämätöntä ja siat saavat kuiviketta vain lain edellyttämän minimin verran, mikä tarkoittaa yleensä noin kourallista päivässä.

Oikeanlaiset virikkeet

Ollikkalan Olkipossuilla on käytössään runsaasti puisia virike-esineitä ja joskus ne saavat olkipahnoilleen jopa kokonaisia pieniä puita järsittäviksi.

Tavanomaisessa tuotannossa puolestaan käytetään usein sioille lähes kelpaamattomia kovia muovi- tai metallirakenteisia virike-esineitä, jotka eivät vastaa yhtä hyvin sian pureskelun tarpeeseen kuin puun kaltaiset materiaalit joihin se voi upottaa hampaansa.

Mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen

Siat elävät koko elämänsä vapaina runsaan olkikuivituksen keskellä, eikä niitä suljeta missään vaiheessa häkkeihin.

Sioilla on ruhtinaallisesti tilaa, vapaus liikkua sekä valita olinpaikkansa.

Vapaa ryhmäporsitus mukailee sian luontaista tapaa porsia ja hoitaa jälkikasvuaan.

Emo saa imettää porsaitaan 9 viikon ikäisiksi, mikä on porsaille luontainen ikä lähteä pesästä. Emakko alkaakin itse vierottaa porsaitaan niiden ollessa noin 8 viikon ikäisiä. Tavanomaisessa tuotannossa porsaat vieroitetaan emosta noin neliviikkoisina.

Pikkuporsaat elävät sekä ikätovereidensa että emojen seurassa, jolloin ne oppivat sosiaalisia taitoja, eivätkä ajaudu myöhemmin elämässään niin herkästi tappeluihin lajitovereidensa kanssa. Lisäksi emakot opettavat porsaille muita tärkeitä asioita, kuten kiinteän ruuan syömistä.

Ollikkalassa porsaita ei ole juurikaan litistynyt emojensa alle, sillä käytössä on tilan oman väen itse kehittämä karsinarakenne. Se suojelee porsaita ohjaamalla emakkoa ja tekemällä sen makuullemenosta helpompaa.

Emakko lähestyy porsaitaan.

Pyrkimys mahdollisimman stressittömään elämään

Kaiken edellä mainitun lisäksi Ollikkalan olkipossujen stressitaso pyritään pitämään mahdollisimman matalalla myös seuraavin keinoin:

Siat elävät koko elämänsä samassa ryhmässä, samojen tuttujen lajitovereiden kanssa. Niitä ei siis stressata missään vaiheessa tuomalla ryhmään uusia yksilöitä. Olkipossut myös elävät koko elämänsä Ollikkalassa, eikä niitä siirrellä kasvuvaiheen mukaan paikasta toiseen.

Tavanomaisessa tuotannossa sen sijaan on yleistä, että porsaat vaihtavat paikkaa ja laumaa kasvuvaiheen mukaan, mikä on omiaan nostamaan niiden stressitasoja.

Ollikkalan tilalla karjuporsaiden kirurgisesta kastraatiosta on luovuttu ja se on korvattu pistoksina annettavalla immunokastraatiolla. Toimenpide ei aiheuta eläimelle sen enempää kipua kuin muutkaan sille annettavat rokotteet, joten se on porsaalle huomattavasti vähemmän kivulias ja stressaava kuin kirurginen kastraatio.

Immunokastraatio toimii rokotteen tavoin ja perustuu sian oman immuunipuolustuksen erittämän vasta-aineeseen, jonka seurauksena immunokastroidun sian lihaan ei muodostu karjun hajua, eivätkä karjuporsaat myöskään ala niin herkästi tapella keskenään.

Immunokastraatio sisältää kaksi rokotetta, joista ensimmäinen annetaan porsaan ollessa vähintään 8 viikon ikäinen ja toinen 4-6 viikkoa ennen teurastusta.

Immunokastraatiorokotteella ei ole varoaikaa ja immunokastroidun karjun lihan syöminen on täysin turvallista.

Kun aika on, niin siat kuljetetaan väljästi lastattuina Paijan tilateurastamoon Urjalaan. Myös Paijan tilalla tuotetaan Vapaan possun lihaa. Ollikkalan isäntä kuljettaa itse siat teurastamolle asti. Teurastus tapahtuu kiireettömästi ja rauhallisessa ympäristössä. Eläimen kunnioitus ja pyrkimys stressittömyyteen säilyy siis sian elämän alusta loppuun.

Lopputulos

  • Matala porsaskuolleisuus
  • Terveet ja pitkäikäiset emakot
  • Ei tappeluita tai stressikäyttäytymistä
  • Hyvinvoivat eläimet

Olkien sekaan kaivautunut sika kurkistaa

Vinkit eettisen joulukinkun hankintaan

Okei, eettisen kinkun perusperiaatteet ovat hallussa, mutta mistä sitä oikein tietää, mikä kinkku on oikeasti eettinen ja mikä taas ei?

Ei hätää! Kokosimme täsmävinkit eettisen joulukinkun hankintaan:

Tiedä kinkkusi alkuperä. Esimerkiksi Saksassa tai Tanskassa on tapana typistää sikojen häntiä, jotta ne eivät pureskelisi lajilleen soveltumattomien elinolosuhteiden johdosta toistensa saparoita verille. Lisäksi siellä käytetään paljon antibiootteja. Tutustu pieniin sikatiloihin ja heidän siankasvatusperiaatteisiinsa. Tee huolellinen taustatyö ja varaa siihen riittävästi aikaa.

Ole ajoissa liikenteessä, sillä eettiset joulukinkut saatetaan myydä nopeasti loppuun.

Esitä kysymyksiä ja pyydä suosituksia muilta eettisen kinkun ostajilta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Kartoita kaupan hyllyiltä löytyviä vaihtoehtoja. Mikäli sianlihapakkauksesta löytyy esimerkiksi Vapaa possu -merkintä, niin kyseessä on tuote jonka tuotannossa eläimen hyvinvointi on huomioitu. Vapaa possu -sianlihatuotteet kuuluvat  hyvinvarusteltujen ruokakauppojen valikoimiin ympäri Suomen.

Mikäli lähikauppasi pakastealtaasta ei vielä löydy eettistä kinkkua, voit esittää kauppiaallesi toiveen ottaa niitä valikoimiinsa. Monet kauppiaat kuuntelevat mielellään asiakkaidensa toiveita ja pyrkivät ottamaan ne huomioon.

Ole ajoissa liikenteessä, sillä eettiset joulukinkut saatetaan myydä nopeasti loppuun.

Eettisen kinkun hankkimista voi harkita myös Reko-rinkien kaltaisten suorajakelupalveluiden kautta tai suoraan tilalta. Tällöin perusteellisen taustatyön tekeminen on ehdottoman tärkeää, sillä lähiruoka ei takaa automaattisesti ruuan ettisyyttä.

Suomalaisissa luomusikaloissa vapaaporsitus on ehdoton edellytys luomusertifikaatin myöntämiselle ja luomukinkku voikin siltä osin olla varteenotettava vaihtoehto “tavalliselle” kinkulle. Luomua tulisi kuitenkin suosia muulloinkin kuin jouluna ja juhannuksena, jotta luomutuotteiden tuottaminen säilyisi kannattavana ympäri vuoden, eivätkä tuottajat ajautuisi sesonkien ulkopuolella ongelmiin tuotteidensa vähäisen kysynnän vuoksi.

On kyseessä sitten luomu tai Vapaa possu, niin ympäri vuoden tasaisena pysyvä ja mahdollisimman runsas kysyntä on kaikista paras tapa varmistaa tuotteiden saatavuus ja tarjonnan mahdollinen parantuminen tulevaisuudessa.

Porsaat makaavat yhdessä kasassa olkien päällä.

Miksi eettisesti tuotettu kinkku on kalliimpaa kuin muu sianliha?

Luomu- ja Vapaa possu -kinkkut maksavat noin 17 euroa kilolta, tavanomaisen kinkun kilohinnan asettuessa 5-8 euron tietämille. Hintaero selittyy sillä, että sikojen hyvinvoinnin mhuomioinnista koituu tuottajalle lisäkustannuksia, jotka hänen on saatava  takaisin lopputuotteen, eli kinkun, hinnassa.

Esimerkiksi Ollikkalan sikatilalla sioilla on paljon keskimääräistä enemmän tilaa liikkua ja oleskella, eli eläimiä on määrällisesti paljon vähemmän kuin saman kokoisissa tiloissa olisi lain puitteissa sallittua pitää. Ollikkalan tilan kaltaisessa vapaassa ryhmäporsituksessa porsitustiloihin ei myöskään mahdu porsimaan yhtä montaa emakkoa kerrallaan kuin tavanomaisen tuotannon vieri viereen sijoitettuihin häkkeihin. Niinpä tilalle syntyy vuosittain huomattavasti vähemmän porsaita kuin tavanomaisessa häkkiporsitukseen perustuvassa tuotannossa.

Esimerkiksi Ollikkalan sikatilalla sioilla on paljon keskimääräistä enemmän tilaa liikkua ja oleskella, eli eläimiä on määrällisesti paljon vähemmän kuin saman kokoisissa tiloissa olisi lain puitteissa sallittua pitää.

Nämä seikat sekä parantavat sikojen hyvinvointia, että nostavat luonnollisestikin kinkun kilohintaa, sillä sikojen hyvinvointiin panostaminen tarkoittaa sitä, että tavanomaista pienemmästä määrästä sikoja on saatava sellainen hinta, joka kattaa niiden hoidosta koituneet tavanomaista suuremmat kustannukset ja mahdollistaa eläinten hyvinvointiin panostamisen myös tulevaisuudessa.

Lisäksi tavanomaisessa tuotannossa sioille annetaan olkea noin kourallinen päivässä, kun Ollikkalassa taas ei säästellä olkikuivituksen määrässä. Ollikkalassa sikojen tilat kuivitetaankin niin reilulla kädellä, että sioilla on mahdollisuus ryömiä oljissa ja kaivautua niiden sisään. Sikojen pihattojen runsas kuivitus onkin merkittävä sikojen hyvinvointia parantava asia, mutta nostaa tuottajalle koituvia tuotantokustannuksia. Tämä näkyy myös eettisen kinkun korkeammassa kilohinnassa.

Ostaessasi eettistä kinkkua et siis maksa turhasta, vaan olet osaltasi varmistamassa sikojen hyvinvoinnin toteutumisen ja luomassa elintärkeää kysyntää eettisille sianlihatuotteille.

Porsaat makaavat yhdessä kasassa olkien päällä.

Miksi vaivannäkö kannattaa?

Eettisen joulukinkun hankinta saattaa kaikkine taustatyön tekemisineen vaikuttaa vaivalloiselta prosessilta. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä panostamalla eettisen joulukinkun hankintaan tulee samalla antaneeksi oman panoksensa sikojen hyvinvoinnin eteen.

Eettiseen tuotantoon siirtyminen ei ole tuottajille läpihuutojuttu, sillä esimerkiksi vapaaporsitukseen siirtyminen ei onnistu sillä, että poistetaan vain häkit ja päästetään emakot porsimaan. Häkkiporsitukseen tarkoitetun sikalan muuttaminen vapaaporsitussikalaksi vaatii suuria muutoksia sikalan rakenteisiin ja edellyttää niin eläinmäärän pienentämistä kuin mahdollisesti työvoiman lisäämistäkin. Kaikki tämä tarkoittaa tuottajan näkökulmasta sekä suuria rahallisia investointeja, että isojen riskien ottamista sen suhteen, riittääkö eettisesti tuotetulle sianlihalle riittävästi kysyntää kasvaneiden tuotantokulustannusten ja tehtyjen investointien kattamiseksi. Sianlihatuottajat ovat siis ymmärrettävistä syistä varovaisia näin isojen päätösten äärellä.

Eettiseen tuotantoon siirtyminen ei ole tuottajille läpihuutojuttu, sillä esimerkiksi vapaaporsitukseen siirtyminen ei onnistu sillä, että poistetaan vain häkit ja päästetään emakot porsimaan.

Suomessa on tällä hetkellä vasta kourallinen eettisen sianlihan tuottajia ja niitä mahtuisi tähän maahan takuulla lisääkin. Tässä yhtälössä kuluttajan, eli jokaisen kinkunostajan, käyttäytyminen astuu avainasemaan, sillä sellaisia tuotteita tuotetaan, joita kuluttajat ostavat. Vaikka eettisen kinkun hankkiminen saattaakin tällä hetkellä vaikuttaa vaativalta, sillä saattaa pidemmän päälle olla suotuisia vaikutuksia. Jokainen kuluttaja voi nimittäin omilla ostopäätöksillään kannustaa sianlihan tuottajia panostamaan eläintensä hyvinvointiin.

Mikäli Suomeen saataisiin lisää sikojen hyvinvointiin, kuten vapaaseen ryhmäporsitukseen ja vaihtoehtoisiin kastraatiomenetelmiin panostavia sikatiloja, myös eettisen sianlihan saatavuus paranisi ja sitä olisi helpompi shoppailla ihan tavallisista ruokakaupoista muiden arkiostosten teon lomassa. Pidemmällä tähtäimellä eettisen sianlihan ostaminen ja sen kysynnän lisääntyminen helpottaisi siis niin sikojen, tuottajien, kauppiaiden kuin kuluttajienkin elämää huomattavasti.

Jokaisen kinkunostajan valinnat ja ostopäätökset vaikuttavat siis sikojen tulevaisuuteen Suomessa, joten ei muuta kuin ostohousut jalkaan ja kinkkukaupoille!

Musta lehmä märehtii kuivikkeiden päällä maaten.
Eläinten hyvinvointi, Kuluttajalle, Organisaatioille, Welfare Quality®

Welfare Quality® -sertifikaatti on eläimen hyvinvoinnin objektiivinen mittari

Tuotantoeläinten hyvinvointi on viime aikoina ollut yhä enenevissä määrin kestopuheenaiheena sekä tuottajien että kuluttajien huulilla, mutta keinot eläimen hyvinvoinnin arviointiin ja eläimen hyvinvoinnin perusteella tehtäviin eettisiin kulutuspäätöksiin ovat pitkään olleet rajalliset. Welfare Quality® on vahvaan tieteelliseen näyttöön perustuva kansainvälinen eläimen hyvinvoinnin arviointimenetelmä, joka tarjoaa standardisoidun ja objektiivisen työkalun tuotantoeläinten hyvinvoinnin arviointiin.

Welfare Qualityn (WQ) kehitystyössä on ollut mukana kymmeniä eurooppalaisia ja eteläamerikkalaisia asiantuntijatahoja, kuten instituutioita ja yliopistoja. Welfare Quality® -mittausmenetelmä on tällä hetkellä käytössä nautojen, sikojen sekä siipikarjan hyvinvoinnin arvioinnissa, ja Armenta Benessin työntekijöiden keskuudesta löytyvätkin Suomen ensimmäiset sertifioidut nautojen WQ-auditoijat.

Yli lain säätämän minimitason

Eläimen hyvinvointi on monimutkainen kokonaisuus, joka perustuu eläimen kokemukseen sen fyysisestä ja psyykkisestä voinnista. Yksinkertaistettuna eläimen hyvinvointia voidaan parantaa pitämällä kivun ja nälän kaltaiset negatiiviset kokemukset minimissä sekä maksimoimalla positiiviset kokemukset.

Laissa on määritelty eläinten hyvinvoinnin minimitaso. Käytännössä tämä tarkoittaa, että eläin kärsii sellaisissa olosuhteissa jotka eivät täytä lain määräämiä minimivaatimuksia. Eläinten hyvinvointiin voidaan kuitenkin panostaa lain säätämää minimitasoa enemmän, esimerkiksi parantamalla eläimen lajityypillisiin tarpeisiin liittyvää ymmärrystä ja ymmärtämällä eläinten käyttäytymistä entistä tehokkaammin.

Musta lehmä märehtii kuivikkeiden päällä maaten.

Welfare Quality® -menetelmässä käytetyt eläimestä havaittavat mittarit  ja niihin perustuva arviointi tarkastelee eläimen hyvinvointia juuri tästä näkökulmasta, tarjoten keinoja eläimen lajityypillisten tarpeiden ja käyttäytymisen parempaan ymmärtämiseen.

Eläimen hyvinvointi on monimutkainen kokonaisuus, joka perustuu eläimen kokemukseen sen fyysisestä ja psyykkisestä voinnista.

Welfare Quality® ei ole automaattisesti merkki eläimen hyvinvoinnista, vaan sen avulla ainoastaan todetaan tilalla asuvien eläinten hyvinvoinnin sen hetkinen taso. Varsinainen eläimen hyvinvointi syntyy yhteistyössä tilojen ja esimerkiksi meijerien kanssa, samalla kun tähdätään seuraavaan WQ-auditointiin. Avainasemassa onkin siis WQ-tilojen eläinten hyvinvoinnin eteen tekemä tavoitteellinen pitkän aikavälin kehitystyö ja pyrkimys toimintansa parantamiseen, jonka myötä he voivat pyrkiä olemaan eläinten hyvinvointiasioissa  aina askeleen edellä muita.

Painopiste eläimen havainnointiin rakennetun elinympäristön arvioinnin sijaan

Siinä missä muut vallitsevat eläinten hyvinvoinnin arviointimittarit ovat keskittyneet määrittämään eläimen hyvinvointia arvioimalla resursseja, eli sen rakennettuun elinympäristöön liittyviä elementtejä kuten karsinan kokoa ja lattiarakenteita, Welfare Qualityssä keskitytään havainnoimaan itse eläintä, auditointiin liittyvien tilakäyntien yhteydessä. Tilakäynnin suorittaa sertifioitu ulkopuolinen WQ-auditoija, jonka toimintaa puolestaan valvoo yhteiseurooppalainen WQ-komitea. Auditointi suoritetaan uudelleen tietyin väliajoin, tilojen kehitystä tukien.

Infografiikka eri arviointimenetelmien eroista.

Welfare Quality® on ensimmäinen eläinten hyvinvoinnin mittausmenetelmä, joka arvioi eläinten käyttäytymistä kvalitatiivisella käyttäytymisen arviointimenetelmällä (QBA= qualitative behavior assessment). Sen avulla voidaan paikallistaa ja määritellä eläimen käyttäytymisen taustalla olevat erilaiset syyt ja tunnetilat. Esimerkiksi rauhalliselta näyttävä lehmä voi olla rauhallinen joko positiivisella tavalla tyytyväisenä märehtien, tai negatiivisella tavalla esimerkiksi sairauden takia apaattisesti nuokkuen. WQ auttaa tunnistamaan eläinten erilaisia  käyttäytymismalleja, muutoksia käyttäytymisessä sekä normaalin ja epänormaalin käytöksen eroja.

WQ auttaa tunnistamaan eläinten erilaisia  käyttäytymismalleja, muutoksia käyttäytymisessä sekä normaalin ja epänormaalin käytöksen eroja.

WQ-auditoinnissa määritellään eläintä tarkkailemalla, kuinka hyvin se on kyennyt sopeutumaan sille annettuun elinympäristöön. Mikäli eläin elää heikossa elinympäristössä, sen aiheuttamat ongelmat voidaan todeta eläimen ulkoisten piirteiden ja käyttäytymisen perusteella, kuten huonon makuualustan aiheutumista hiertymistä, apaattisuudesta tai vaikeuksista makuullemenossa. Näin ollen navetassa esiintyvät ongelmat voidaan todeta rakenteista riippumatta esimerkiksi sellaisissa tapauksissa joissa tilaa on riittävästi, mutta makuualustojen laadussa taas puolestaan toivomisen varaa.  Resurssin vaikutusta eläimen hyvintointiin tarkastellaan siis havainnoimalla eläimen käytöstä, olemusta ja sitä, mitä ne kertovat resurssin, kuten makuupaikan soveltuvuudesta kyseiselle eläimelle. Päätelmiä ei siis tehdä pelkän resurssin tai sen olemassaolon perusteella.

Infografiikka mittausmenetelmien eroista.

On myös huomioitava, ettei kaikkia eläimen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä voi arvioida eläintä tarkkailemalla. Esimerkiksi riittävä vedensaanti on turvallisinta arvioida resurssiperäisesti, sillä vedenpuute olisi havaittavissa itse eläimestä vasta silloin, kun tilanne täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit. Näin ollen on järkevintä mitata vesipisteiden määrää, toimivuutta ja puhtautta eläimen nesteytyksen tilan sijaan.

Infografiikkaa eläimestä havaittavien mittausmenetelmien osuudesta WQ-auditointikäynnillä.

Welfare Quality® -auditoinnissa arvioidaan neljää eri osa-aluetta 12 eri mittarin avulla. Ne perustuvat eläimen viiteen vapauteen. Toisin kuin muut eurooppalaiset hyvinvointimerkinnät, WQ ottaa huomioon myös eläimen tunnetilan.

Infografiikka eläimen viidestä vapaudesta.

Welfare Quality® -auditoinnin pääkohdat.

Welfare Quality® -sertifikaatin arvosanat määrittävät hyvinvoinnin tason

Welfare Quality® -auditoitu tila saa eläintensä hyvinvointia koskevan kokonaisarvosanan sen mukaan, millaiset yhteispisteet se neljästä arvioidusta osa-alueesta saa.

Käytännössä auditointi tapahtuu niin, että tilakäynnin yhteydessä jokainen eläimen hyvinvointia määrittävästä neljästä osa-alueesta ja niiden sisältämistä 12 kohdasta käydään läpi siihen suunnitellun lomakkeen avulla ja jokainen näistä neljästä osa-alueesta pisteytetään. Osa-aluekohtainen maksimipistemäärä on 100 ja minimipistemäärä 0.

Welfare Quality® -auditoinnin arvosanat.

Miksi Welfare Quality® ?

Suomessa on tällä hetkellä kaksi Welfare Quality® -sertifioitua meijeriä. On todennäköistä, että maastamme löytyy näiden lisäksi muitakin tiloja joissa asiat hoidetaan WQ-sertifikaatin arvoisesti, mutta siitä ei tietenkään voi mennä takuuseen. WQ-sertifioitujen tilojen ja tuotteiden osalta eettisiin valintoihin pyrkivä kuluttaja voi kuitenkin olla varma siitä, että eläinten hyvinvointi on otettu huomioon tuotannossa ja auditoitu riippumattoman ulkopuolisen tahon toimesta. Welfare Quality® -sertifikaatin olemassaolo onkin siis sekä tuottajan, kuluttajan että eläimen etu.